Pauliina Saarinen on etenkin musikaaliyleisöllemme tuttu laulaja-näyttelijä. Jekyll & Hyde toi hänet taloon 2013 ja viimeisen vuoden hän on näytellyt talon omassa ensemblessa.

Pauliina, millä sanoilla tuttavasi kuvailevat sinua?

Sosiaalinen, nauravainen, puhelias… Ja ööh, temperamenttinen, siitä kuulen aika usein kotona. Näyttämöllä olen kollegoiden mukaan pedantti, kun tykkään, että tehdään tarkasti.

Olet tehnyt paljon musikaalirooleja Turun Kaupunginteatterissa, millainen alkutaipaleesi meillä oli?

Tulin taloon ensimmäisen kerran Jekyll & Hyde -musikaaliin vuonna 2013. Alussa jännitti hirveästi ja oli tunne, että ”oonko ihan oikeasti täällä”. Olin tehnyt ihan muita töitä siihen asti, joten ensimmäiseen koulutusta vastaavaan työhön suhtauduin pelonsekaisesti. Jekyll & Hyde oli kyllä ihanin eka proggis, sillä työryhmässä oli tuttuja ja lämmin tunnelma, eli lasku ammattiteatteriin oli pehmeä. Hymyilin vaan harjoituksissa onnellisena siitä, että sain olla osana sitä ryhmää.

Pauliina Saarisen roolitöitä: Tamara 2015, Rock of Ages 2016, Amélie 2019, Babe – urhea possu 2019.

 

Mikä rooleistasi on ollut sinulle tärkein?

Olen tosiaan ollut mukana monessa musikaalissa. Itselle tärkein rooli on ehdottomasti ollut Varissuon syöpään sairastunut yksinhuoltaja Ilona. Hän oli sellainen selviytyjätyyppi, joka ei jäänyt tuleen makaamaan. Silti inhimillisyys näkyi hänessä suojamekanismeina ja luottamuksen puutteessa siihen, että asiat lopulta menisivät parhain päin. Ilonan roolissa oli pakko mennä syviin vesiin ihan kaikissa näytöksissä. Surullisista kohtauksista huolimatta meidän perhetarinaa oli kiva tehdä yhdessä vastanäyttelijäni Severi Saarisen kanssa. Reagoimalla toistemme tekemisiin roolit menivät aina luontevasti eteenpäin.

Pauliina Saarinen Ilonan roolissa Varissuo-musikaalissa 2018.

 

Mikä näyttelemisessä on parasta?

Se vaihe, kun aletaan harjoitella ja katsotaan mitä sieltä tekstistä löytyy, eikä ole vielä mitään rajoitteita. Leikkikenttä on silloin auki. Samalla se on kyllä myös kaikkein vaikein vaihe, sillä se vaatii heittäytymistä. Ja sekin on hienoa, kun ymmärtää roolihahmostaan ja sen reagoinnista jotain uutta ja asiat loksahtavat paikalleen. Omaan rooliin tutustumisen jälkeen kotona saattaa joku asia aueta viiveellä, kun vaikka tiskailee omassa rauhassa. Roolihahmot kehittyvät silloinkin, kun niitä ei mieti.

Olet myös laulaja, millaisia ammatillisia haaveita sulla on näyttämön ja musiikin suhteen?

Laulaminen on minulla vahva osa identiteettiä ja se pysyy aina osana elämää. Toivottavasti hommat jatkuisivat samalla tavalla, että voin välillä keikkailla näyttämötöiden ohessa. Isommista unelmista yksi olisi iso musikaalirooli. Ensimmäisenä tulee mieleen Dreamgirlsin päärooli Effie White, joka laulaa biisin And I Am Telling You I'm Not Going. Kytemässä on myös haave julkaista omaa musiikkia, se korostuu aina kun on enemmän aikaa. Silloin kun tekee kolmea roolia päällekkäin, ei tule istuttua pianon ääressä säveltämässä. Yleisesti ottaen toivon itselleni pitkää näyttämöikää. Musiikki voi nykyisin olla mukana näyttämöllä ihanan monella tavalla, ei ole vain tiettyjä tyylilajeja, joita voidaan esittää teatterissa. Siksi tulevaisuus näyttämöllä innostaa.

Mitä musiikki merkitsee sulle?

Ennemmin voisi kysyä mitä se ei merkitse! Sen kautta peilaan elämääni paljon ja se on minun väyläni saada ulos tunteita. Laulaminen helpottaa huonoina päivinä, rintakehää ei kunnon tuuttaamisen jälkeen enää purista. Laulaminen on myös minun ”happy place”. Esimerkiksi Natural Woman (sekä Arethan että Carole Kingin versiot upeita) on biisi, jota laulaessa saa tehdä kaikkea, se on hyvä ”pellit auki- biisi”. Kuuntelen musaa paljon ja otan myös impulsseja. Monesti mietin, mikä olisi minun tapani tehdä sama kappale tai otan vaikutteita omiin biiseihini. Olen myös viulisti, soitin 14 vuotta. Sitten tuli teini-ikä ja löysin laulamisen. Mutta juuri hetki sitten soittelin viululla vanhoja konserttoja, joita olen soittanut nuottivihon merkintöjen mukaan vuonna ’96.

Kun harjoittelet musikaalia, laulatko koko ajan?

En nyt ihan koko aikaa. Töissä treenataan ääneen, kotona teen enemmän sisällön prosessointia ja mietin lauluteknisiä asioita. Biisien yksittäiset lauseet soivat kyllä potpurina päässä, se on kamalaa. Töissä sitten vertaillaan, mitkä osat biisistä kenelläkin luuppaavat. 

Missä haluaisit kehittyä näyttelijänä?

Kokonaisvaltaisesti kaikessa, näyttelijänähän ei ole koskaan valmis. Koska olen välillä liiankin pedantti, haluaisin uskaltaa olla enemmän läsnä ja auki tilanteissa, raamittamatta itseäni ja lyömättä asioita lukkoon etukäteen.

Mikä motivoi sinua työssäsi?

Kollegat ja heidän seuraaminen näyttämöllä. Tämä työ on impulssien antamista ja vastaanottamista, se on niin herkullista! Ja se, ettei töissä voi ikinä mennä autopilotilla, vaan me eletään yhdessä sitä hetkeä ja sävyt saattavat elää eri esitykissä. Sillä tavalla tämä työ pysyy tuoreena. Tykkään myös olla ihmisten kanssa, saan siitä energiaa.

Onko sinulla teatteriin liittyviä omia rutiineja?

Jokaisen esityksen mukana tulee omat rutiininsa. Yleensä olen kuitenkin aina ajoissa, koska inhoa kiirettä. Ennen äänen avausta klo 18.25 minun pitää olla täysin valmis, huulipunia myöden. Sitten on myös vessarutiini. Joka esityksessä on aina ne tietyt kohdat, joissa ehtii käydä vessassa. Jos ei käy, niin on pomminvarmaa, että hätä tulee näyttämöllä.

Liittyykö teatteriin uskomuksia, joita ihmettelet?

On kaikkia jänniä, että ei saa viheltää ja monilla teattereilla on omat kummituksensa. Sitä minun ei kyllä ole vaikeaa ymmärtää, uskon sen verran helposti kaikkeen yliluonnolliseen. Minulla on vahva mielikuvitus ja kauhuleffat on katsottu, joten on parempi, etten tiedä Turun Kaupunginteatterin kummituksistakaan sen tarkemmin. Minulle teatteri on kyllä tosi turvallinen ja tunnelmallinen paikka silloin kun siellä ollaan porukalla. Olen pienestä asti ihastellut teatterin kihelmöivää, maagista tunnelmaa. Pääsin kuusivuotiaana mukaan Forssan teatterin Kolme iloista rosvoa -esitykseen, jossa sain olla yksi kolmesta koirasta. Se homma puri heti!

Miten palaudut töistä?

Näyttelijän työ on supersosiaalista. Sen vastapainoksi tarvitsen paljon latautumisaikaa, eli kotona alkaa aina ”shut down”. On tärkeää oppia käyttämään päivä- ja iltaharjoituksen välissä olevat tunnit hyvin ja saada työhön liittyvät ajatusketjut katkeamaan. Kuntosali ja kokkaaminen ovat siihen tosi hyviä, koska silloin keskityn vain siihen tekemiseen. Muuten vapaa-ajalla lenkkeilen ja katson elokuvia tai Nordic noir-sarjoja. Wallanderit on taas kerran katsottu.

Mikä saa aivosi sulamaan?

Välinpitämättömyys yhteisiin asioihin ja muita ihmisiä kohtaan. Se, ettei käytä maalaisjärkeä ja jakaa väärää tietoa. Nämä korostuvat nyt korona-aikana, mutta ne ärsyttävät muutenkin.

Mikä on lämmittävin saamasi palaute?

Musikaalin matkassa -podacstin tekijöiden kommentti Varissuo-musikaalin Ilonasta lämmitti ja jäi mieleen. Myös se, että Helsingin Sanomat nosti Niskavuoren nuoren emännän kritiikissä esiin tekemäni Iitan roolin kasvutarinan. Se oli kohtuuton hahmo, jota oli hauska tehdä.

Pauliina Saarinen Iitana Niskavuoren nuoressa emännässä 2020.

 

Miten pääsee yli esiintymisjännityksestä, kerro vinkki!

Hinku näyttämölle on aina ollut itsellä kova, mutta jännitän esiintymistä silti. Välillä jännittää enemmänkin ja mietin, miksi teen itselleni tällaista. Olen myös ”etukäteissurija”, joka vatvoo aina pitkinä ajatusketjuina, mikä kaikki voi mennä pieleen. Kun se puoli ottaa vallan, olen oppinut rauhoittamaan itseni faktoilla. Jo se rauhoittaa, kun tunnistaa ja tunnustaa jännityksen oireet. Ei kannata sysätä sitä jännitystä pois, vaan purkaa syitä siihen palasiksi. Ääneen puhuminenkin voi auttaa. Itseäni neuvon pistämään dramaattisen taiteilijan syrjään ja palauttamaan oikean mittakaavan asioihin, niin en ala käydä kierroksilla.

Olit Somenäyttämön improvisaatiotehtävässä hyvin vakuuttava Turku-opas. Mihin veisit turistit kierrokselle?

Veisin turistit jokirannan ympäri Halisista Suomen joutsenelle. Varsinkin kesällä jokiranta on niin kaunis ja kansainvälinen! ”Niim pal hianoi kukei meil täsäki, että niire tekstist tiäretää mis kaupungis ollaa”, esittelisin murreviritelmin. Ja jokainen jokilaiva käytäisiin tietenkin yksitellen läpi.

Onko sinulla vappuperinteitä?

Kotona tehty vappubrunssi on meillä perinne. Tutkin aina reseptejä etukäteen ja teen muistiinpanoja kokkailuista. Sen voi onneksi tehdä tänä vuonnakin, vaikkei Vartsikalle pääsekään.

Näissä näet Pauliinaa:

Cabaret-musikaali, ensi-ilta 4.9.2020
Somenäyttämön Facebook-videot Nyt improtaan 20.3.2020 ja Studio live 3.4.2020 (katsottavissa 15.5. asti)
Instagramissa @pauliinasaarinen