Dramaturgi-ohjaaja Satu Rasila kertoo Toinen tuntematon -esityksen erilaisesta ensi-illasta.

Satu Rasila, miten kiinnostuit tekemään Toinen tuntematon -kirjasta näytelmän?

Teatterin ohjelmistotyöryhmällä, eli minulla, Koukin Mikolla ja Valkaman Artolla, oli halu nostaa ohjelmistossa esiin naisten kertojaääniä ja toista näkökulmaa historiaan. Törmäsimme kaikki kolme suunnilleen samaan aikaan Toinen tuntematon -kirjaan, joten teos oli yhteinen löytö. Nämä tarinat olivat meistä kaikista todella koskettavia. Kesti kuitenkin jonkun aikaa, ennen kuin esitykselle löytyi näyttämö ja toteutustapa. Ajallisesti tuotantoon vaikutti myös Väinö Linnan satavuotisjuhla.

Miten novellikokoelmasta tuli näytelmä?

Lähdin sovittamaan kirjan novelleja näytelmäksi suvun mökille Kuhmoisiin. Olin siellä ensimmäistä kertaa yksin ja tajusin nopeasti, että en osaa itse asiassa tehdä siellä mitään ilman mieheni apua. Soittelin koko ajan Kimmolle kotiin ja kyselin miten vesipumppu, kaasujääkaappi ja muut laitteet toimivat. Oma avuttomuuteni yhdistyi ajatuksissani sota-aikaan ja miesten poissaoloon. Naiset jäivät selviytymään neljäksi vuodeksi yksin kaikista maatalon töistä. Aitassa vieraita, vanhoja työkaluja katsellessa tajusin, miten paljon kekseliäisyyttä ja raakaa työtä arjen pyörittäminen on silloin vaatinut. Siitä tuli minulle dramatisointivaiheen näkökulma teokseen: toisen poissaolo. Esitystä työryhmän kanssa tehdessä näkökulma muuttui poikkeusolosuhteessa selviytymiseksi, sillä korona on vaikuttanut koko harjoituskauteemme. Näin eristysaikana on helppo samaistua novellien kaipaukseen, kun kaipaamme itse kaukana olevia läheisiämme.

Millaiset novellit valikoituivat mukaan näyttämölle?

Kaikki Toinen tuntematon -kirjan novellit ovat hyvin kirjoitettuja. Valikointia ohjasi halu saada näyttämölle mahdollisimman paljon variaatiota näkökulmiin. Valinta hienojen tarinoiden välillä oli kyllä vaikea.

Näytelmämme alkaa Hanna Weseliuksen kirjoittamalla Carola Mäkisen isoisällä. Tarinan starttipiste on sotaan lähtevän ja kotirintamalle jäävän naisen kirjeenvaihdossa, joka toimii turvasatamana molemmille, vaikka he eivät olekaan rakastavaisia. Myös Inka Nousiaisen tarinassa Kaunis päivä sisar kirjoittaa kirjettä veljelle rintamalle.

Niina Revon Martta puolestaan on äidin tarina, siinä äiti luovuttaa poikansa sotaan. Tommi Kinnusen novellissa Nuku nurmelle hyvälle äiti ei suostu poikansa hautajaisiin, sillä poika on tullut omiensa telottamaksi.

Riikka Pulkkisen Sinä nouset ylös kertoo vaimon raivosta miehen kuoleman edessä. Vaimo vaihtaisi sankarivainajansa hetkessä elossa kotiin palanneeseen pelkuriin. J-P Koskisen tarina Jos siellä kumminki olis jotakin on naisten keskinäistä vertaistukea. Kaksi naista keskustelee miehistään, kapinavuosista ja jatkosodasta. Katja Ketun Juro ja Rukka tapahtuu Petroskoissa, jossa venäläisnainen Vera rakastuu Hietaseen ja hänet tuomitaan Siperiaan pakkotyöhön syytettynä vehkeilystä vihollisen kanssa.

Tuomas Kyrön Vaadi aina enin itseltäsi kertoo lottaidentiteetin muotoutumisesta ja sukeltaa lotan ajatusmaailmaan. Sen äänenä (voice over) kuullaan Eila Roinetta, joka antaa vanhan naisen näkökulman lottavuosiin.  Venla Hiidensalon novelli Sydän on aina vasemmalla on myös lottatarina, joka kertoo lotan ja sotilaan kohtaamisesta kenttäsairaalan ulkopuolella.

Lisäksi jokaisen novellin alussa kuullaan lyhyt sitaatti Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Lukijoina ovat Mikko Kouki, esityksen ääni-, valo- ja videosuunnittelija Arttu Aarnio sekä näyttelijät Johannes Holopainen ja Joonas Saartamo, jotka lukevat uudessa elokuvaversiossa näyttelemiensä hahmojen repliikit.

Teillä on Sopukassa tiivis työryhmä, muokkaantuiko esitys harjoitusten aikana?

Prosessi on ollut vahvasti yhteinen. Tekstiä on lyhennetty yhdessä, ja novellien näyttämöratkaisut ovat löytyneet yhteisten keskustelujen myötä.

Miten uskot esityksen toimivan verkkolähetyksenä?

Usein teatteritaltioinnit on kuvattu kaukaa, jolloin näyttelijöiden tunteeseen on vaikea päästä kotisohvalta mukaan. Olemme pyrkineet striimauksen kuvasuunnittelussa helpottamaan tätä. Uskon, että teoksen intiimi muoto ja reilun tunnin kesto sopivat hyvin verkkolähetykseen.

Miltä Toinen tuntematon -esitys tuntuu ja kuulostaa?

Esityksessä on vahvoja tunteita.  Uskon, että tämä draama tarjoaa yleisölle liikuttumis- ja samaistumiskanavan. Pakahdun aina kun Oi kallis Suomen maa lähtee soimaan mieskuoroversiona esityksessä. Se muistuttaa minua siitä, että selviämme koronasta yhdessä ja joskus tämä maa on vielä entisellään.

Kestääkö esitys kaksi katsomista, verkossa nyt ja teatterikatsomossa syyskuussa?

Kestää. Näyttelijöiden läsnäolo samassa tilassa tuo aina oman erityisen tunnelmansa, samoin yleisön äänet, niiskaukset ja hengähdykset. Ei teatteri voi koskaan toimia yhtä hyvin ilman vuorovaikutusta, joten esityksissä on eroa.

Mitä sinulle jää päällimmäiseksi mieleen tästä produktiosta?

Korona, sillä se tapahtui tämän esityksen harjoitusperiodin aikana. Päällimmäisenä ainakin nyt on kiitollisuus siitä, että on tämä työ ja saan fiktion kautta käsitellä näitä tunteita. Teatteri on kuin kasvosuoja, jonka takana kaikki henkilökohtaiset tunteet saavat hengittää. Liikutun takuuvarmasti, kun tyhjä teatteriaulamme tauon jälkeen täyttyy taas ihmisistä ja puheensorinasta.

Näe Toinen tuntematon

Olet lämpimästi tervetullut katsomaan Toinen tuntematon -esityksen suorana verkkolähetyksenä 23.4. klo 19 (liput 11,90 €) tai Sopukka-näyttämöllä 30.9. (liput 19-29 €). Yhteistuotannon voi nähdä myös kirjallisuustapahtuma Pentinkulman päivillä, jossa se nähdään Väinö Linnan 100-vuotisjuhlanäytöksenä.

Haastattelu Emmi Kantonen
Kuva esityksen harjoituksista Sanna Malkavaara