Iloisia uutisia! Turun Teatterisäätiö jakoi vuoden 2017 tunnustuspalkinnot kahdelle Turun Kaupunginteatterissa vaikuttavalle teatterintekijälle.

Meillä on ilo ja kunnia onnitella tunnustuspalkintojen saajia. Turun Teatterisäätiö jakoi tunnustukset lauantaina 20.1. näyttelijä Riitta Salmiselle ja ohjaaja Lauri Maijalalle. Arvoltaan kumpainenkin tunnustuspalkinto on 15 000 euroa.

Riitta Salminen palkittiin taiteellisista ansioistaan ja pitkästä urastaan Turun Kaupunginteatterissa. Salminen on työskennellyt meillä vuodesta 1991 alkaen ja tehnyt uransa aikana noin 60 roolia. Palkitsemisperusteissaan Turun Teatterisäätiö nostaa esiin erityisesti roolit näytelmissä Neljäntienristeys, Seili ja Kirsikkapuisto. Myös näyttelijä itse lukee nämä kaikki uransa tärkeimpien joukkoon.

Ohjaaja Lauri Maijalalle jaettiin Suomi 100 -juhlavuoden erityispalkinto Seitsemän veljestä -näytelmän ansiokkaasta sovituksesta ja ohjauksesta Turun Kaupunginteatterissa. Turun Teatterisäätiö kehuu, että Maijala on onnistunut päivittämään Turussa erityisasemassa olevan suomalaisen klassikon rohkeasti, raikkaasti ja taiteellisesti korkeatasoisesti tämän ajan katsojille.

Palkittujen tekijöiden työnjälkeä on mahdollista nähdä näissä esityksissä:

Aiempien vuosien tunnustuspalkintojen saajat näet Turun Teatterisäätiön sivuilta.