Näyttelijän on pystyttävä heittäytymään moneen rooliin – usein myös yhden esityksen sisällä. Niin kuin minun tässä Taru sormusten herrasta -jättituotannossa, jossa esitän prinsessa Eowynia, hobitti Ruusa Tölliä, juopottelevaa Alismäkeä ja Kultaisen metsän haltijaa – ai niin ja tietenkin useitakin örkkejä! Kerron nyt omasta näkökulmastani vähän siitä työstä, mitä tehdään ennen kuin esitys on valmis nautittavaksenne.

Minulla ei oikeastaan ole näiden Tarun roolieni joukossa mitään lempparia. Parasta onkin juuri se, että saman näytelmän sisällä saa olla verenhimoinen örkki, ylväs haltia, sankarillinen soturiprinsessa ja vielä hassu hobitti! Kaikissa rooleissa on aivan mielettömän hienot maskeeraukset ja puvut. En koskaan lakkaa ihmettelemästä teatterin maski- ja hiuspuolen ja puvuston taitoa! Näyttelijäntyössä hyvin suunnitellusta asusta ja pukijoista on suuri apu, kun vaihto vaikkapa örkistä prinsessaan on tehtävä silmänräpäyksessä.

Minna Pilvinen suihkuttelee örkkimaskia, joka nähdään päässäni. Kuva on lainattu kotikriitikkojen blogista, josta voit lukea lisää maskien valmistuksesta: kotikriitikot.com / Primadonnat

On tosi kivaa saada käyttää hyvin erilaisia näyttelijäntyöllisiä keinoja eri rooleissa, kun kyse on näinkin hersyvistä fantasiahahmoista. Yleisesti ottaen pidän eniten rooleista, jotka vaativat enemmän fyysistä tekemistä. Ja sitä riittää, kun esimerkiksi örkkinä liikun näyttämöllä myös pitkin seiniä. Roolivaihdot sujuvat todella lennokkaasti. Tärkeintä niissä on hyvä suunnittelu maskilta ja puvustolta, oma kylmäpäisyys pikavaihdoissa ja kultaakin arvokkaampia ovat ammattitaitoiset pukijat, jotka kärsivällisesti vetävät hikiset vaatteet näyttelijän yltä ja auttavat uudet päälle. Yhteistyö on rautaa!

Haastavinta tähän mennessä harjoituskaudella ovat olleet isot taistelukohtaukset ja valjailla laskeutumiset. Välillä järki sanoo, että älä nyt hullu lähde roikkumaan pää alaspäin seitsemään metriin köyden varassa, mutta pelko on pakko työntää taka-alalle, koska samaan aikaan halu tehdä tätä on niin kova. Tietenkään emme ota mitään turhia riskejä, kaikki jutut tehdään turvasäädöksien puitteissa. Kuitenkin aina tulee esimerkiksi näyttämötappeluissa jotain pientä kolhua, kun koreografioita vasta treenataan. Mutta fyysisissä jutuissa se kuuluu asiaan ja minusta kropassa saa tuntua, että töitä on tehty.

Ensi-ilta lähestyy...

Tarua on harjoiteltu örkkiporukalla jo viime keväänä. Meille on muotoutunut yhteinen huonojen vitsien kertomisen kulttuuri. Kun tehdään lennätyksiä ja  luottamusta vaativaa pariakrobatiaa, niin on tosi tärkeää luoda hyvä yhteinen meininki. Harvassa kohtauksessa ollaan ihan koko työryhmä mukana, mutta kyllä se sama pöhkö läppä lentää isommassakin porukassa. Toki ihmiset on samaan aikaan vähän jännittyneitä, kun ollaan näin suuren teoksen äärellä. Että onnistutaanko me vastaamaan niihin odotuksiin, joita tähän juttuun kohdistuu. Meillä on kyllä kaikki mahdollisuudet luoda ikimuistoinen esitys, kun tämän eteen tehdään valtavasti töitä, eikä tule mitään yllätyskatastrofeja kulman takaa…

Joulutauolle siirryttäessä esitys on saatu lavalle ja olemme hioneet kohtauksia koko työryhmän kesken. Tappeluita on treenattu paljon, mutta vielä meiltä puuttuu joitakin lavaste-elementtejä, jotka tulevat vaikuttamaan omaan tekemiseeni. Myöskään kaikkia pukuja ei vielä ole valmiina, ja tietysti valot, äänet ja erikoistehosteet rakentuvat pikkuhiljaa treenien edetessä. Viime viikolla minulta otettiin hammasmuotti örkin hammasproteesia varten, sen käyttöönottoa odotan kovasti!

 

 

Video Taru sormusten herrasta -harjoituksista, jossa treenaan örkkimäistä alastuloa. Klippi: Vilja Parkkinen

Myös aviomieheni Oula Kitti on mukana tässä tuotannossa. Hän teki taistelukoreografiat ja harjoituttaa näyttelijöitä niiden kanssa. Taru Sormusten Herrasta on ehdottomasti meidän kahden freelancerin unelmatyö, mutta se meinasi olla myös arjen kannalta katastrofi. Asumme Helsingissä ja poikamme käy siellä koulua, joten emme voineet ottaa häntä mukaan Turkuun. Saimme järjestettyä niin onnellisesti, että meidän ystäväperheemme muutti meille asumaan ja pitävät nyt ensi-iltaan asti huolta pojan arjen rullaamisesta (Tässä kohtaa jo suuri kiitos Sara ja Matti!!). Viikonloppuisin perhe on yhdessä ja välillä saamme rehtorin luvalla pojan Turkuun viikollakin, kun meinaa tulla liian kova ikävä. Tällaisia erityisjärjestelyjä on perheellisen freelancerin joskus tehtävä ja myös kestettävä ikävää ja huonoa omatuntoa. Onneksi poikamme on suuri Taru Sormusten Herrasta -fani ja ymmärtää äidin ja iskän työn luonteen ja tämän väliaikaisjärjestelyn. 

Kaiken kaikkiaan on upeata olla tässä mukana, nähdä läheltä se valtava työ, jonka kunkin osa-alueen ammatti-ihmiset tämän eteen tekevät. Mun osuus on yksi pieni palanen valtavassa palapelissä, mutta tuntuu hyvältä, että se palanen on yhtä lailla tärkeä, kuin vaikka örkkien naamioiden suunnitteleminen tai Rautapihan lavasteiden rakentaminen. Kun kaikki palaset ovat paikallaan, voi katsoja astua tähän Tolkienin maailmaan, jonka me heitä varten luomme.

Teatterin puvustossa sovittamassa tekeillä olevaa prinsessamekkoa. Kädessäni on esityksen puvustuksen suunnitelleen Pirjo Liiri-Majavan luonnos asusta.