Turussa 4.-6.10.2019 järjestettävien Kirjamessujen pääteemana on teatteri. Turun Kaupunginteatteri on mukana suunnittelutyössä.

 

Turun Kirjamessut tiedottivat tänään uudistumisestaan. Uudistuksen myötä syksyllä siirrytään teemoitteluun, jossa poikkitaiteellisen pääteeman ohella on vuosittain yksi tai muutamia keskeisiä ajankohtaisteemoja, jotka käsittelevät kulloinkin ajassa liikkuvia ilmiöitä ja puheenaiheita. Ensimmäisenä pääteemana on teatteri.

"Tavoitteena on laventaa käsitystä kirjallisuudesta moniulotteisena taiteenlajina, jonka ilmaisumuodot eivät tänä päivänä rajoitu pelkästään painettuun sanaan. Kirjallisuus myös piirtyy kuvina, virtaa musiikkina ja kertoo tarinaansa draaman keinoin", kertoo Turun Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio. Syksyn messujen muita teemoja ovat ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset ja lukutaito.

Uusi pääteema on saanut innostuneen vastaanoton teatterikentällä. "Mukaan ovat sitoutuneet jo muun muassa Kansallisteatteri, Turun Kaupunginteatteri, Åbo Svenska Teatern sekä Suomen näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien liitto" Haukio listaa.

Turun Kaupunginteatterin dramaturgi ja näytelmäkirjailija Satu Rasila totetaa yhteistyön olevan erittäin luonteva: "Iloitsen siitä, että näytelmäkirjailijat kutsutaan mukaan keskusteluihin muiden kirjailijoiden kanssa. Ovathan kaikki kirjailijat teostensa lajityypistä riippumatta samassa työssä: katsomassa tarinarakenteen kautta yhteiskuntaa ja ihmisen osaa siinä."

Rasila lisää myös suomalaisten olevan vannoutunutta teatterikansaa: "Tästä kertoo muun muassa se tilastotieto, että viime vuosina teatterikentän kokonaiskatsojamäärä on ollut kolmen ja puolen miljoonan paikkeilla. Tällaiset katsojaluvut ovat väkilukuun suhteutettuna poikkeuksellisia."

Turun Kirjamessut järjestetään Messukeskuksessa 4.-6.10.2019.

Kuva: Esko Aarre-Ahtio