Lisäsimme teatterisyksyyn Teosavauksia, joissa pureudutaan yhteen ohjelmistossa olevaan esitykseen kerrallaan. Ensimmäiseksi keskustellaan Varissuo-musikaalista 6.10.

 

Teosavaus sukeltaa syvemmälle esityksiin keskustelun tai luennon merkeissä. Tavoitteena on tarjota yleisölle uusia, kiinnostavia näkökulmia teatterin ohjelmistoon. Teosavaukset ajoittuvat yleensä aiheena olevan esityksen yhteyteen, mutta niihin voi tulla, vaikka olisi jo nähnyt esityksen tai lippu olisi vielä hankkimatta. Lämpiössä järjestettäviin tilaisuuksiin on vapaa pääsy eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Teosavaus kestää puolesta tunnista tuntiin. Lämpiön kahvila ja aulan vaatesäilytys (narikkamaksu 2,5 €) ovat avoinna.

Ensimmäisenä vuorossa on Varissuo

Ensimmäinen Teosavaus järjestetään lauantaina 6.10. klo 12.30 teatterin toisen kerroksen lämpiössä. Käsittelyssä on syyskuun alussa kantaesityksensä saanut Varissuo-musikaali. Siitä ovat keskustelemassa Turun Kaupunginteatterin taiteellinen johtaja ja musikaalin ohjaaja Mikko Kouki sekä näytelmätekstin kirjoittanut dramaturgi Satu Rasila.

Mitä sinä haluaisit tietää Varissuo-musikaalista?
Myös yleisön toivotaan osallistuvan keskusteluun lähettämällä kysymyksiä musikaalin tekijöille 4.10. mennessä osoitteeseen maria.peltoniemi@turku.fi. Vastaamme Teosavauksen aikana mahdollisimman moneen yleisön kysymykseen.

Katso syksyn Teosavaus-aikataulu.