Juha Siltasen käsikirjoittaman ja Turun Kaupunginteatteriin ohjaaman draaman Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus miehitys muuttui juuri ennen esityksen harjoituskauden alkamista.

Tositapahtumista 1920-luvun Turussa kertovan draaman miespääroolin tulee esittämään Tobias Zilliacus. Alun perin pääosaan oli kiinnitetty syksyllä kaupunginteatterin Taru sormusten herrasta -fantasiaseikkailussa nähtävä näyttelijä Markus Riuttu, mutta roolitusta jouduttiin vaihtamaan aikataulusyistä johtuen.

Näyttelijäksi vuonna 1995 valmistunut Tobias Zilliacus on tuttu kasvo lukuisista teatteri- ja elokuvarooleistaan. Hän toimi 2000-luvun alussa myös Teatterikorkeakoulun lehtorina ruotsinkielisessä näyttelijäntyönlaitoksessa ja Viirus-teatterin johtajana vuosina 2004–2007. Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus on Zilliacuksen ja ohjaaja Juha Siltasen ensimmäinen yhteinen produktio.

Runollinen draama on herättänyt runsaasti kiinnostusta etukäteen. Zilliacus esittää näytelmässä kirjastonhoitajaa, joka rakastuu nuoreen opiskelijanaiseen. Tästä suuresta rakkaudesta seuraa henkirikos, joka oli sensaatio Suomessa 1920-luvun lopulla. Zilliacuksen vastanäyttelijänä näytelmän nimiroolissa nähdään Mervi Takatalo.

Näyttelijänvaihdoksen ja esityksen harjoitusaikataulun muutosten takia esityksen ensi-ilta siirtyy eteenpäin kahdella päivällä. Ihana Neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus saa kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä perjantaina 16.11.2018. Liput näytöksiin ovat jo myynnissä eikä ensi-illan siirtyminen vaikuta jo ostettuihin lippuihin.