Tom of Finland -musikaalissa nähdään tosielämän Touko Laaksosen tarina musikaalikimalluksella kuorrutettuna. Näytelmäkirjailija Tuomas Parkkinen kertoo haastattelussa, miten Laaksosen elämä muuttui musikaalilibretoksi.

Tom of Finland -musikaali seuraa taitelija Touko Laaksosen matkaa Kaarinasta maailmanmaineeseen. Näytelmäkirjailija Tuomas Parkkinen kertoo saaneensa yllättyä heti taustatyötä aloittaessaan.

”Kun tutustuu Laaksoseen hänen piirrostensa kautta, syntyy ennakkoluulo. On helppoa ajatella, että ne piirtäneen taiteilijan täytyy olla raju, puheissaan roisi ja käytökseltään dominoiva – kaiken kaikkiaan kova jätkä. Tämän henkilön kohdalla ei voisi tehdä suurempaa virhearviota.”

Elämäkertojen sivuilta piirtyi esiin odottamaton persoonallisuus.

”Touko Laaksonen oli sydämellinen, vaatimaton, aidolla tavalla empaattinen. Ihminen, jonka luokse saattoi mennä purkamaan pahaa mieltään ja joka osasi lohduttaa.”

Lähdeteokset eivät kuitenkaan olleet yhtä mieltä kaikista Laaksosen elämän yksityiskohdista.

”Luin neljä tai viisi elämäkertaa, jotka kaikki erosivat toisistaan. Fiktion kirjoittajan kannalta siinä on hyvät puolensa. Jos vuosiluvut menevät lähdekirjallisuudessa miten sattuu ja elämäkerturit joutuvat esittämään arvauksia, minunkaan ei tarvitse olla niin eksakti.”

Parkkinen toteaa eroavaisuuksien ja epätarkkuuksien muistuttavan ajasta, jolloin homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos.

”Erot elämäkertojen välillä antavat ymmärtää, ettei kukaan tiedä totuutta. Laaksosen elämä on todella ollut piilossa. Lähipiiri ja työkaverit eivät tienneet hänestä oikeastaan mitään.”

Rakennuspalikat tosielämästä

Vaikka Tom of Finland -musikaali perustuukin tositapahtumiin, Parkkinen muistuttaa, että fiktiivisessä teoksessa on mukana myös aimo annos mielikuvitusta.

”Musikaalissa nähtävät Laaksosen elämän käännekohdat ovat totta. Minun on kuitenkin täytynyt kuvitella se, miten musikaalin hahmo asioihin suhtautuu. Miltä esimerkiksi tuntuu, kun ensimmäinen piirros herää eloon? Eihän sitä elämäkerroissa lue.”

Touko Laaksosen hahmon luomisessa apuna olivat elämäkertojen lisäksi radiohaastattelut ja televisiodokumentit. Musikaalissakin esiintyvistä Laaksosen elämän tärkeistä ihmisistä, kuten miesystävä Velistä ja Kaija-siskosta, on sen sijaan säilynyt vähemmän tietoa.

Parkkinen kertoo, että moni musikaalin hahmoista on syntynyt pienten dokumentaaristen rakennuspalikoiden päälle. Hän ottaa esimerkiksi Kaija Laaksosen.

”Tiedetään, että Laaksosen perheessä lapsia kannustettiin eri aloille. Vanhemmat olivat varanneet musiikin Toukolle ja kuvataiteen Kaijalle. Lisäksi tiedetään, että Kaija Laaksonen ei koskaan mennyt naimisiin eikä saanut lapsia. Näistä kahdesta asiasta johdin musikaalin Kaijan.”

Kun sanat eivät riitä

Tom of Finland on isosti esillä satavuotiaan Suomen juhlaohjelmassa. Homoeroottisen taiteen pioneeria muistetaan näyttelyillä, valkokankaalla ja teatterin lavalla.

Parkkinen uskoo, että musikaali on juuri sopiva tapa kertoa Tom of Finlandin tarina.

”Tom of Finlandin kuvat ovat fantasiaa. Fantasiat pyrkivät herättämään tunteita, musiikki puolestaan on suorin tie ihmisen tunteisiin. Sekä kuvien että musiikin kautta voi kertoa sellaista, mihin sanat eivät riitä.”

Niin musikaaleissa kuin Tom of Finlandin taiteessakin on kyse jostakin tosielämää suuremmasta.

”Tomin piirroksissa on niin hyvännäköisiä miehiä, ettei niitä esiinny kuin saduissa ja musikaaleissa! Glamour, glitter ja hyvän maun rajojen koputteleminen ovat jo pitkään kuuluneet sateenkaarikulttuurin tapaan ilmaista itseään. Sitäkin kautta musikaalin ja Tom of Finlandin maailmat ovat lähellä toisiaan.”

Oivalluksia ja odotuksia

Tom of Finlandia harjoitellaan parhaillaan. Musikaali saa ensi-iltansa Logomo-teatterissa 27. ja 28. tammikuuta.

Näytelmäkirjailijalle ensi-illan lähestyminen tarkoittaa, että oma urakka teoksen parissa on takanapäin.

”Libreton kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista. Niinpä tässä vaiheessa suurimmat musikaalin parissa kokemani ilonhetket liittyvät vielä omiin oivalluksiin: kun on saanut aikaan asian, jonka on halunnut saada aikaan, riimit kohdilleen ja sanat sopimaan hahmon suuhun.”

Tom of Finland -musikaali on jo ennen ensi-iltaansa herättänyt monenlaisia mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Parkkinen myöntää pohtineensa, millaisen vastaanoton teos saa. Hän korostaa kuitenkin, että yleisön reaktioilla on turha spekuloida.

”Tällaista juttua ei voi tehdä, jos pelkää vastaanottoa ja ryhtyy etukäteen miettimään, mitä tästä sanotaan.”

Teksti: Siiri Liitiä
Kuva: Elina Sivonen

Lue myös: Tältä kuulostaa Tom of Finland