Viiru ja Pesonen – Pikkolon supertähdet

Viiru ja Pesonen

Suomenkielinen kantaesitys Viiru ja Pesonen Turun Kaupunginteatterissa 26.3.1993.

Sarjassa seurasivat Viiru ja Pesonen telttailevat (1995), Viiru ja Pesonen kylvöpuuhissa (1998), Viirun ja Pesosen joulupuuhat (1999), Viiru puijaa Pesosta (2001), Viirun ja Pesosen synttärit (2003) ja Kun Viiru katosi (2005). Viirun ja Pesosen kylvöpuuhat aloitti vuonna 2007 toisen kierroksen.

Sven Nordqvistin kirjojen pohjalta dramatisoineet ja ohjanneet Lasse Hjelt (dramaturgia ja ohjaus Viiru ja Pesonen, ohjaus Viiru ja Pesonen telttailevat) ja Esko Aarre-Ahtio. Sävellys Joona Lukala (v. 1999 alkaen). Lavastus ja puvustus Esko Aarre-Ahtio, tarpeisto Pirkko Varjonen.

Rooleissa: Esko Aarre-Ahtio (Pesonen), Kaija Kangas / Sari Jokinen / Miia Saarinen (Viiru), Usko Keskinen / Jarmo Alonen / Raino Rissanen /Jukka Aaltonen / Eero Ahava (Kosonen, useita rooleja), Jouni Röyskö (nukettaja, useita rooleja)

Lapsiteatteri

Turun Kaupunginteatterilla on pitkät perinteet lastenteatterin näyttämönä. Vuonna 1947 vastaperustettu teatteri aloitti lasten näyttämötoiminnan, jossa lapset esiintyivät lapsille suunnatuissa näytelmissä. Ensi-iltoja oli vuoden aikana jopa kolme.

Lapsiteatterin toiminta hiipui 1950-luvun puolivälissä. Lastenteatteri säilyi osana teatterin ohjelmistoa, mutta tekijät vaihtuivat. Aikuisnäyttelijät alkoivat esiintyä myös nuorimmille katsojille.

Viiru ja Pesonen teki Turun Kaupunginteatterin Pikkolossa kaikkien aikojen esityskertaennätyksen. Viisitoista vuotta kestäneen esitysjakson aikana kissa ja ukko tutustuttivat kymmeniätuhansia turkulaislapsia – ja aikuisiakin – teatterin maailmaan.

Viiru ja Pesonen -kirjat kertovat vanhasta miehestä, joka elää maatilalla kanojen ja puhuvan kissansa kanssa. Ruotsalaisen Sven Nordqvistin kirjoittamia kirjoja on käännetty 47 kielelle ja niitä on myyty yhteensä 13 miljoonaa kappaletta.

Kirjoja on sovitettu muun muassa teatteriin, valkokankaalle, tietokonepeleiksi ja sarjakuviksi. Oma lukunsa Viirun ja Pesosen kertomuksessa on menestystarina Turun Kaupunginteatterin Pikkolossa.

Pikkolo-näyttämö perustettiin vuonna 1990 vanhaan varastotilaan. Uuden näyttämön ohjelmistoon haluttiin sekä lapsille että aikuisille sopivia, nukketeatteria perinteiseen näyttelijäntyöhön yhdistäviä teoksia.

Muutaman ohjelmistovuoden jälkeen näyttelijät Esko Aarre-Ahtio ja Lasse Hjelt löysivät kumpikin tahoillaan Nordqvistin kirjat ja ehdottivat Pikkoloon niihin perustuvaa näytelmää. Findus ja Pettson olivat jo seikkailleet Wasa Teaterissa, mutta Turkuun ryhdyttiin puuhaamaan tarinan suomenkielistä kantaesitystä.

Viiru ja Pesonen sai ensi-iltansa Pikkolossa maaliskuussa 1993.

Lapsille, kunnolla

Näytelmä osoittautui nopeasti huippumenestykseksi, ja sadannen esityksen jälkeen teatterinjohtaja Ilpo Tuomarila tiedusteli työryhmältä jatko-osaa. Teossarja venyi lopulta kahdeksan näytelmän ja viidentoista vuoden mittaiseksi.

Viiru ja Pesonen oli monelle lapselle elämän ensimmäinen teatterielämys, joten yleisö otettiin monin tavoin huomioon. Näyttelijät jäivät jokaiset näytöksen jälkeen tapaamaan pieniä teatterinystäviä. Näytelmien suunnittelussa käytettiin psykiatri Ilpo Lahden apua. Psykiatri varmisti, että esitykset olivat lapsille täysipainoisia ja turvallisia.

”Tätä näytelmää ei tehdä ylhäältä alaspäin vaan lasten tasolla, lasten ajatukset ja tunteet huomioiden”, Lahti tiivisti Turun Sanomien haastattelussa.

”Meillä näyttelijöillä ei ollut sen kummempaa asiantuntemusta kuin kova tarve tehdä lapsille kunnolla. Pikkoloon valittiin nimenomaan ne tekijät, jotka halusivat tehdä lapsille”, Pesosen roolin esittänyt Esko Aarre-Ahtio kertoo.

Viiru (Kaija Kangas) ja Pesonen (Esko Aarre-Ahtio) ongella vuoden 1993 Viiru ja Pesonen -esityksessä

Viidentoista vuoden työ

Viidentoista esitysvuoden aikana Viirut ja Kososet vaihtuivat, mutta Pesonen pysyi. Aarre-Ahtio esitti roolia parhaimmillaan 180 näytöstä vuodessa.

Näyttelijä kertoo, että hän ei koskaan päässyt kyllästymään rooliinsa. Vaikka lapsiyleisöä ei pyritty osallistamaan, eläväiset katsojat toivat esityksiin vaihtelevaa tunnelmaa.

”Joka ilta oli aina vähän erilainen. Näyttelijäryhmässä oli mukana uskomattomia improvisoijia, joten kaikista tilanteista selvittiin.”

Lasse Hjelt ohjasi kaksi ensimmäistä Viiru ja Pesonen -näytelmää. Seuraavissa osissa puikkoihin siirtyi Aarre-Ahtio, joka vastasi myös näytelmien dramatisoinnista ja puvustuksen ja lavastuksen suunnittelusta. Teossarjasta tuli tekijälleen ympärivuorokautinen seuralainen.

”Stressihän siinä iski. Harjoitusaikoina neljätoista tuntia teatterissa ei ollut mikään poikkeus. Eikä ajatustyö tietenkään loppunut siihen, kun käveli talosta ulos. Pidin sängyn vieressä lattialla paperinippua, johon saatoin kirjoittaa yön aikana saamani ideat”, Aarre-Ahtio sanoo.

Esko Aarre-Ahtio, Miia Saarinen, Jouni Röyskö ja Raino Rissanen valmiina Viirun ja Pesosen synttärit -esitykseen (2003)

Ennätyslukuja

Viiruja ja Pesosia esitettiin 15 vuoden aikana yhteensä häkellyttävät 1 587 kertaa. Tämä tarkoittaa, että jos Turku olisi Broadway, Viirut ja Pesoset peittoaisivat yhteenlasketuissa esityskerroissa esimerkiksi musikaalit Jekyll & Hyde (1 573 esitystä) ja Billy Elliot (1 312 esitystä) sekä Amadeus-näytelmän (1 354 esitystä).

”Parhaina aikoina kevätkauden myyminen aloitettiin maanantaiaamuna ja liput oli myyty iltapäivään mennessä. Toisaalta se oli kurjaakin – oli niin paljon ihmisiä, jotka jouduimme käännyttämään pois”, Aarre-Ahtio kertoo.

Virallisissa papereissa Pikkoloon mahtui 65 katsojaa. Toisinaan määrässä joustettiin.

”Lippuluukulla opittiin, että Pikkoloon mahtui kyllä muutama ylimääräinenkin katsoja. Joskus he päästivät sisään vähän liikakin ylimääräisiä”, Aarre-Ahtio jatkaa.

Yhteensä Viirut ja Pesoset saivat 91 171 katsojaa. Määrä on melkoinen – jopa silloin, kun sitä verrataan Turun Kaupunginteatterin kaikkien aikojen ennätykseen, 146 745 katsojaa houkutelleeseen Seitsemään veljekseen.

”Meille ehdotettiin jos jonkin kerran, että emmekö voisi siirtyä Sopukkaan. Mutta mihin sitä kukaan kotoaan lähtee? Pikkolon intiimiys oli mielestämme hieno asia, sillä saatoimme käyttää hyvin pieniä keinoja. Sopukassa sävyt olisivat hävinneet ympäröiviin kuutiometreihin”, Aarre-Ahtio pohtii.

Pirkko Varjosen tekemät nuket olivat Viiruissa ja Pesosissa tärkeässä osassa. Kuva vuoden 2007 Viirun ja Pesosen kylvöpuuhat -näytelmästä

Mennyttä ja tulevaa

Viimeinen Viiru ja Pesonen esitettiin vuonna 2008. Aarre-Ahtio arvelee, että katsojia olisi vielä riittänyt. Vuonna 2008 aloittanut teatterinjohtaja Raija-Liisa Seilo halusi kuitenkin uudistaa Pikkolon ohjelmistoa, joten kissalle ja ukolle koitti lähdön hetki.

”Viimeisissä esityksissä meillä oli tosi haikea olo”, Aarre-Ahtio sanoo.

Lastenteatteri ei enää palaa Pikkoloon.

Entinen varasto oli näyttämönä sangen epäkäytännöllinen. Sillä ei ollut omaa kulissivarastoa tai muita takatiloja, joten lavasteet vaihdettiin päänäyttämön orkesterimontun kautta. Niinpä Pikkolosta luovutaan teatteritalon peruskorjauksessa.

”Pienimmille katsojille suunnattu teatteri pääsee parempiin tiloihin. Jatkossa pienimuotoiset esitykset nähdään Sopukassa. Myös Päänäyttämölle tulee tarjontaa lapsille ja nuorille”, Turun Kaupunginteatterin johtajat Arto Valkama ja Mikko Kouki kertovat.

Teatterinjohtajat lupaavat, että nouseva polvi pidetään mielessä ohjelmistoa suunnitellessa.

”Lähdemme siitä, että joka kausi ohjelmistosta löytyy jotain lapsikatsojille suunnattua.”

Teksti: Siiri Liitiä

Lapsiteatteri

Turun Kaupunginteatterilla on pitkät perinteet lastenteatterin näyttämönä. Vuonna 1947 vastaperustettu teatteri aloitti lasten näyttämötoiminnan, jossa lapset esiintyivät lapsille suunnatuissa näytelmissä. Ensi-iltoja oli vuoden aikana jopa kolme.

Lapsiteatterin toiminta hiipui 1950-luvun puolivälissä. Lastenteatteri säilyi osana teatterin ohjelmistoa, mutta tekijät vaihtuivat. Aikuisnäyttelijät alkoivat esiintyä myös nuorimmille katsojille.