Teatteritalon peruskorjaus

Turun Kaupunginteatterin toiminta siirtyi syksyllä 2014 väistötiloihin teatteritalossa alkavan peruskorjauksen tieltä.

Teatteriyleisölle näkyvimmät remontissa toteutettavat muutokset ovat laajennusosaan perustettava uusi Pieni näyttämö ja lämpiötilojen päivitys. Lisäksi Päänäyttämöön rakennetaan takanäyttämö.

Myös työtiloja saadaan lisää, ja aiemmin hissittömään teatterirakennukseen rakennetaan hissit.

Kaupunginteatterin peruskorjaus valmistuu vuonna 2017. Peruskorjauksen suunnittelusta vastaavat Pauno Narjus ja Aleksi Myyryläinen LPR-Arkkitehdit Oy:stä.

Maamerkki säilyy

Kaupungin kauneimmalla paikalla Aurajoen varressa sijaitseva teatteritalo on toiminut rakentamisestaan asti Turun Kaupunginteatterin toiminnan ytimenä.

Vuonna 1962 valmistunut rakennus on alkujaan Aarne Hytösen, Risto-Veikko Luukkosen ja Helmer Stenroosin suunnittelema. Se rakennettiin palvelemaan aikansa teatteritoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Pyörönäyttämön, pyöröhorisontin, hydraulisesti orkesteritilaksi muutettavan etunäyttämön ja ennen muuta leveän näyttämöaukon myötä rakennus antoi teatterille hyvät toimintaedellytykset, mutta muun muassa sivunäyttämöiden supistaminen tuotti heti valmistumisen jälkeen ongelmia.

Kaupunginteatterin rakentamisen alkuperäisenä periaatteena oli, että teatteritalon tulee näkyä katukuvassa. Peruskorjauksen lähtökohtana on säilyttää kaupunkikuvassa vanhat tutut tuntomerkit, kuten jokirannan maamerkkinä toimiva näyttämötorni, mutta nykyaikaan päivitettynä.

Merkittävä muutos on uusien, nykyisellään puutteellisten työtilojen siirtäminen talon takana sijaitsevalle Virastotalon viereiselle tyhjälle tontille. Sinne sijoitetaan kaikki tuotantoon liittyvät toiminnot, kuten puu- ja metallityötilat, maalaamo ja kokoonpanotila. Neljänteen kerrokseen sijoitetaan puvusto, tarpeistonvalmistus ja verhoomo.

Näyttämöiden määrä ei lisäänny. Näyttämötiloissa tapahtuu kuitenkin muutoksia: Pikkolo-näyttämöstä luovutaan ja laajennusosaan rakennetaan uusi, 250-paikkainen Pieni näyttämö.

Päänäyttämön osalla suurin muutos on takanäyttämön rakentaminen. Uusi takanäyttämö sijaitsee Aleksis Kiven aukion puolella näyttämötornin kyljessä.

Suuri parannus entiseen on hissien saaminen taloon. Tavarankuljetus kellarin ja yläkerran välillä on ennen peruskorjausta ollut mahdollista ainoastaan kantamalla ahtaissa portaissa.

Teatteritalon pohjapiirros
Teatteritalon pohjapiirros.

Teatteritoiminta jatkuu uusin yhteistyömallein

Kevät 2014 oli Turun Kaupunginteatterin viimeinen ohjelmistokausi vanhassa teatteritalossa. Syksyllä 2014 toiminta siirtyi remontin tieltä väistötiloihin.

Peruskorjauksen ajan teatterin suurimmat ensi-illat esitetään teatteritoimintaan varta vasten rakennetuissa uusissa tiloissa Logomossa.

Turun Kaupunginteatterin toimintaa hajautetaan lisäksi moniin eri kohteisiin kaupungilla. Uudet yhteistyömallit mahdollistavat laajan ohjelmiston kotimaisine kantaesityksineen höystettynä valtakunnan toivotuimmilla vierailuesityksillä.

Lisätietoja peruskorjauksesta

Viikkotiedotteet ja muut ajankohtaiset uutiset

Turun Kaupunginteatteri, toimitusjohtaja Arto Valkama, puh. 040 591 5442
Turun Kiinteistöliikelaitos, rakennuttajainsinööri Anne Antola, puh. 050 558 9326
Arkkitehtitoimisto LPR:n sivu