Miska Kaukonen

 

Näyttelijä Miska Kaukonen (s. 1975) on opiskellut Teatterikorkeakoulussa. Hän on tuttu kasvo monien teatterien, muun muassa Linnateatterin ja Turun Kaupunginteatterin, lavoilta.

Teatterirooliensa lisäksi Miska on tehnyt myös valkokangastöitä, viimeisimpänä Pekka Koskenlaskijan rooli tammikuussa 2015 ensi-iltansa saaneessa Vares-elokuvassa Sheriffi.

Miska oli kiinnitettynä Turun Kaupunginteatteriin vuosina 2003–2006 ja on sen jälkeen vieraillut useissa Kaupunginteatterin näytelmissä. Hän on toiminut myös käsikirjoittajana. Kesällä 2015 esitetyn Hockey Night -lätkäkomedian käsikirjoitus syntyi Miskan ja Satu Rasilan yhteistyönä.

Lukuisissa komedioissa esiintynyt Miska nostaa, ehkä hieman yllättävästi, mieleenpainuvimmiksi roolitöikseen draamarooleja.

Kaksi näytelmää rakkaudesta Juha Siltasen ohjauksessa sekä Mercution rooli Romeossa ja Juliassa ovat jääneet lämpimästi mieleen. Myös roolit näytelmissä Birdy, Optimistit, Pelko jäytää sielua ja tietenkin Jouko Turkan Konkurssisirkus herättävät tunteita… suuntaan ja toiseen”, hän kertoo.

Tärkeimpänä roolityönään Miska pitää kuitenkin aina viimeisintä työtään.

Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä ovat siis Linnan juhlat -komedia (2016) ja Robin Hoodin sydän -näytelmä (2016), jossa Miska esitti julman Prinssi Juhanan roolin. Kesällä 2017 luvassa on Fingerpori-näytelmä Naantalin Emma Teatterissa.

Kuvia

Linnan juhlat, 2016
Robin Hoodin sydän, 2016
Breaking the Waves, 2015
Romeo ja Julia, 2008
Birdy, 2006
Konkurssisirkus, 2005
Kaksi näytelmää rakkaudesta – Uudet linjat, 2005