Paleface kertoo miten päätyi tekemään musikaalia Turusta

Tervetuloa Varissuolle!

Varissuo

Musikaali Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä
Ensi-ilta 7.9.2018

Ohjaus: Mikko Kouki
Teksti: Paleface ja Satu Rasila

Lue lisää: Varissuo-musikaali

Seuraa tuotantoa Facebookissa

Syyskuussa Turun Kaupunginteatterin lavalla nähdään ja kuullaan jotain päräyttävää. Nyt on syntynyt teos, jossa moni asia natsaa! Toisiinsakietoutuvissa tarinoissa on syvyyttä, kerronnassa imua ja hahmoissa väkevää emootiota. Kaikkea rytmittää tolkuttoman hieno musa. Biisintekstitkin on ihan OK. Ne on nimittäin mun tekemiä.

Räp-estetiikka kiinnostaa nyt teatterintekijöitä. Räppi ja näyttämötaide ovat viime vuosina aina vaan lähentyneet toisiaan ja näyttäisivät nyt olevan dialogissa ympäri maailmaa.

Vuonna 2015 New Yorkin Off-Broadwayltä voittokulkunsa aloittanut Hamilton onnistui virittämään kaikki uudelle taajuudelle. Lin-Manuel Mirandan läpimurtoteos nousi nopeasti musikaalimaailman sensaatioksi ja on vaikuttanut myös Varissuon muotoon ja kerronnallisiin välineisiin.

Aika jännää, että räppiä ja musikaalia keksittiin fuusioida vasta nyt. Taiteenlajithan ovat jo lähtökohtaisesti niin lähellä toisiaan. Räppäri on ”taimin” eli ajoituksen mestari ja osaa kuljettaa tarinaa. Räppäri osaa myös luoda jännitteitä, ilmentää draamankaarta, kuin tilansa ottava näyttelijä. Molemmat ovat myös puhumisen ammattilaisia ja kummassakin ammatissa vaaditaan rytmitajua.

Varissuossa räpin ja teatterin liitto on viety pidemmälle kuin aiemmin Suomessa

Räpin ja teatterin hitsauspisteessä on paljon hedelmällistä maaperää, jonka kaikkia mahdollisuuksia ollaan vasta löytämässä. Varissuossa tämä liitto on viety pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin Suomessa.

Mä olen jo aikaisemmin päässyt tekemään muutamia onnistuneita kokeiluja räpin ja teatterin yhdistämisessä. Lasten musiikkinäytelmä AtomiAatos tehtiin Helsingin Kaupunginteatterille vuonna 2016 ja Betoniviidakko Ahaa-teatterille 2017. Molemmat teokset väännettiin läjään yhteistyössä ohjaaja-käsikirjoittaja Kimmo Virtasen kanssa. Käytin räppiä myös koululaisooppera Ihmepoika A:ssa, jossa kuullaan muun muassa oopperatenorin ja baritonilaulajan hiphop-tyylinen battle!

Betoniviidakossa änkyttävä poika voittaa koulukiusaajansa räppiskabassa. AtomiAatoksessa keittiön biojäteroskiksessa asuu räppäävä Biojätemies ja pikkupojan kiroilua valvoo old school-tyyliin räppäävät moraalinvartija-varikset. Huomasimme Virtasen kanssa heti, että homma toimii. Siksi olin riemuissani, kun kuulin suunnitteilla olevasta Varissuo-hankkeesta ja tarjouduin heti mukaan! Meille syntyikin Satu Rasilan kanssa nopeasti toimiva työskentelytapa.

Musikaalin luonnostelu Satun kanssa alkoi Turussa kesällä 2017.

Olen äärettömän kiitollinen, että pääsin yhteistyöhön Rasilan kaltaisen huippuammattilaisen kanssa. Alusta asti oli selvää minkälaisella tasolla Rasila operoi. Varissuon hahmot heräävät kässärissä eloon uskottaviksi ja totuudenmukaisiksi ihmisiksi ja dialogi rullaa. In the presence of greatness! Vaikka olenkin keskittynyt kokonaisuudessa lähinnä biisinteksteihin, kässärissä on mukana paljon meidän yhteisiä aivotuksia.

Jo 1970-luvun alkupuolella New Yorkin esikaupunkialueilla syntyneessä hiphop-kulttuurissa on jo yllättävän paljon kerrostumia, lukuisia genren sisäisiä tyylilajeja ja alagenrejä. Ne kuuluvat Varissuon sävellyksissä ja hahmojen musiikillisissa viitekehyksissä. Vapaaottelua treenaava Rafa räppää moderneissa trap-tempoissa ja saundi on tätä päivää. Graffitiskenessä vuosien ajan hengailleen Mikaelin saundi muistuttaa J-Dillan ja 90-luvun suurten hiphop-tuottajien estetiikkaa. Teoksessa kuullaan muun muassa pitkän linjan tuottajatiimi Recluse Crewin jäsenten Flamin ja Jake the Breakin rytmejä.

Varissuo ei ole musiikillisesti kuitenkaan pelkästään räppiä. Pop-laulajan urasta unelmoivan Nadyan tyylilaji on moderni r’n b. ”Vakken” ikioma karaokekuningas Reijo taas laulaa sujuvasti iskelmää.

Jos laulun teksteissä on onnistumisia, sävellykset ovat sillä kuuluisalla nextillä levelillä. Kun asialle komennetaan kolmikko Jussi Vahvaselkä, Jori Sjöroos ja Tuomo Prättälä odotukset ovat kieltämättä korkealla. Voin vakuuttaa, että pojat totisesti lunastaa!

Sävellyksissä soivat hiphopin lisäksi muun muassa iskelmä ja moderni r´n´b

Kokonaisuus on monipuolinen ja Varissuon musiikillinen maasto polveilevaa. Stygeissä on intentiota ja dynamiikkaa. Sävelkieli on kiinnostavaa ja sovitukset matkustavat taitavasti pienestä isoon, massiivisesta jälleen intiimiin. Varissuo rokkaa, gruuvaa ja koskettaa. Sävellyksissä on käytetty taitavasti muun muassa jousikvartettia.

Varissuossa on myös tarinallisesti tasoja. Vanhemmuus, perhesuhteet, ihmisen odotukset, unelmat ja pettymykset kietoutuvat mukaansatempaavaan narratiiviin, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Vakke on suljettu yhteisö, mutta samalla rakas koti. Varissuo on tarina pienistä valinnoista ja elämän armottomuudesta. Betonilaattojen välistä kuitenkin kajastaa valoa.

Asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta me ollaan kaikki samanlaisia tuntevia ja erehtyviä ihmisiä. Varissuo näyttää ihmisen elämän sellaisena kuin se on: julmana, mutta samaan aikaan armollisena, rumana, mutta kauniina. Ja kyllä, pienillä valinnoilla on merkitystä. Tervetuloa Varissuolle!

Kuten huomaat, mä olen tästä todella haipeissa! Nähdään syksyllä Turun Kaupunginteatterissa!

Varissuo

Musikaali Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä
Ensi-ilta 7.9.2018

Ohjaus: Mikko Kouki
Teksti: Paleface ja Satu Rasila

Lue lisää: Varissuo-musikaali

Seuraa tuotantoa Facebookissa

Paleface / TKT / kuvaaja Saara Autere

Tietoa kirjoittajasta

Paleface
Räp-artisti
Turun Kaupunginteatterin vierailija
Paleface on yksi kotimaisen räppiskenen pioneereista. Päätoimisena räppärinä hän on toiminut 2000-luvun taitteesta saakka. Omien levyjensä lisäksi Pale on kirjoittanut spoken word-runoutta, oopperaa ja musikaalia, sekä toiminut kirjailijana, suomentajana ja tiskijukkana. Paleface palkittiin vuonna 2016 Suomen kulttuurirahaston kulttuuripalkinnolla. (Kuva: Saara Autere)